Mondo Generator - All I Can Do

Kuusi viikkoa on totutettu jalkaa mondolle. Orientoitujat naureskelevat olemattomiin partoihinsa meikäläisen palautuksille kyseisissä vedoissa. (Samalla itse juosten outoja 2-tonnisia.) Asia on niin, etten kovin kauaa pääse tarpeeksi lujaa jos palautukset ovat liian lyhyitä.  Kyllä sitä aiemmin olikin hermotus 'hitaalla'. Ei se vieläkään kiitoa ole, mutta kummasti helpompaa jo. Oli treeni nyt millaista tahansa, niin aika säännöllistä se on ollut. Se monesti riittää kulun parantumiseen tällaisella kuntoilijalla . 

Sama kuusi viikkoa on tullut rynkytettyä punttia . Ulkomuoto ei ole terminatoroitunut mitenkään merkittävästi, mutta on sitä tautia vähän tullut kapuloihin.  Onko syynä sitten itse punttiliikkeet vai kontrastihyppelyt liikkeiden välissä? Ihan sama, hyvältä tuntuu.

Ratavedot ovat helpottaneet myös VL-lenkkejä. Kovemmat pätkät tuntuvat siedettäviltä. Puolittaisessa talvikelissä kilsavauhdit ovat parhaimmillaan olleet alle 3.10-luokkaa. Testijuoksussa kuitenkin näkyi, ettei vauhtikestävyys riitä kympin juoksuun. Eihän se koskaan ole riittänyt. 

Viimeinen pääharjoitus on tehty vaunujen kanssa. Tuossa laskeskelin, että V on nyt 5kk ikään mennessä tehnyt pitkiä lenkkejä jo 140 kilometrin verran. Saman verran kuin itse juoksen kilometrejä kolmessa viikossa. Tyttö kuitenkin vahvistaa mielipidettäni siitä, että pitkät lenkit ovat unettavan tylsiä. 

Pari viikkoa mennään vielä tällä mätöllä  ja sitten jotain namiskaa pitää vähän kääntää. Jos vaikka syöttäisi jalkansa krokotiilille ja laittaisi piikkaritkin välillä töihin.

Päheet piikkarit

Hyvä brojekti.

Joo. Ei teidän tarvitse yrittää saada minua vakuuttumaan, että treenaan liian vähän. Tiedän sen kyllä aivan hyvin itsekin. Mutta eihän tässä ole tarkoitustakaan harjoitella kuin kilpajuoksijat. Treenaan sen, mihin on järkevästi aikaa. En vain kuollaksenikaan jaksa treenata, ellei ole mitään kilpailunomaisia tavoitteita. Sitten sitä harjoitellaan ja lyödään vetoja, milloin ketäkin entistä tai nykyistä urheilijaa vastaan. Se on homman nimi. Mutta onhan se toisaalta huvittavaa, jos joku oikeasti huolehtii minun treenien laadusta ja määrästä ja palautumisesta. Tämä tästä blogin perustavasta ajatuksesta. Eikä nyt tarkoita ForrestG:ta tai muita läppäheittoja, vaan tyyppejä, jotka täysin tosissaan marisevat treenaamisestani. 

Sitten tavalliseen paskanjauhantaan. Kuukauden päivät on harjoiteltu edellisessä päivityksessä kuvaillun kaavan mukaan. Voimaa on varmasti tullut lisää ja ratajuoksu on parantunut. Kuitenkaan pidempään kovaan juoksuun ei ole rahkeita. Sen 5-6km jaksaa itselleni kovaa vauhtia. Sitten loppuu VK. Joku tonni voisi kulkeakin. 

Lauantaina läpsittiin testijuoksu Mehtimäen kolmiolla. Keli oli paska eli sopiva suunnistajille. Pöperölunta tai liukasta. Vammaisilla nastoilla varustettuna ei ollut oikein kulkua. Tai kulkua, mutta ei sitä viimistä vaihdetta. Ja hävisin Raivosaarelle. En sitä kuitenkaan häpeä. Mies on kunnossa ja sillä on nimikoidut kengät. Onhan se kuljettava. Airilan ja AP:n kanssa kutoseen asti, sitten Raivosaaren viiden askeleen taktiikka puri. Pojat kaikkosivat horisonttiin hitaasti, mutta varmasti.

Act cursoribus primum

Jollain tapaa on aloitettu uusi harjoittelu. Olen antanut ymmärtää, että satsaan 800 metrin juoksuun. Saattaa olla, että uskottelen itselleni sen vaativan vähemmän treenaamista. Tai kevyempää treenaamista. Paskapuhettahan se on. Kasin harjoittelussa vauhtitreenit on läpeensä ikäviä ja raastavia. Saattaa myös olla, että olen liian mukavuudenhaluinen tehdäkseni kovat tarpeeksi kovaa.

Olen tankannut kasin valmennustietoutta ja yrittänyt ammentaa paremmilta juoksijoilta/valmentajilta. En tosin ihan vain itseäni varten. Olen näiltä pohjilta kehittänyt ohjelmarungon, joka ei välttämättä ole järkevä. Todennäköisesti se kuitenkin istuu sopivasti tällaisen lepsun treenaajan elämäntapaan. Pääasia, ettei itse usko pätkääkään siihen mitä tekee. Kunhan kikkailee.

Tästä Joulun tienoille mennään kutakuinkin alla olevan kaavan mukaisesti:

• MA: kevyt 45'-60'
• TI: kevyt 60' tai vesijuoksu
• KE: akatemian aamutreenit + ratavetoja (100m-600m väliltä erimoisin sarjoin ja palautuksin.)
• TO: kevyt 60'
• PE: kevyt 30' + puntti-/hyppelytreeni (vahvasti suurjuoksija Werner Gunthorin metodeilla.)
• LA: 60' vaihtelevassa maastossa 3'-5'/km
• SU: kevyt 90'-120' vauvan vaunuja työnnellen ("pohjetreeni")

Homma perustuu neljään päätreeniin, jotka yritetään toteuttaa säntillisesti. Muissa voi sitten vähän soveltaa ja usein pitääkin.

Punttitreeni on ollut mukavaa pitkästä aikaa. Ja Tohon esittelemä Gunthor on tehnyt muutakin kuin kasvattanut viiksiä. 

Ja toiminnallinen harjoittelu on muka uusi juttu?! Itselläni on vähän vähemmän rautaa, mutta todennäköisesti kovempi kasin enkka... Ei kyllä oo varmaa sekään.

Loppuun on pakko laittaa nettitaivaan uusin tulokas.

"...koska urheilijat treenaa."

Pientä treeninpoikasta on aloitettu. Ensimmäisen kerran jopa piti hengästyä. Tampereen seminaarikeikalla käytiin serkkupoikien kanssa nykäisemässä lähes legendaarinen Suolijärven pururata. Lenkillä on msittaa 4,2km. Löytyy jos minkälaista mutkaa ja mäennyppylää.

Serkkujen kanssa on ammoiset ajat kisailtu, ja niin nytkin. Arvioimme aikatasoituksen, jolla teoreettinen kiriratkaisu olisi toteutunut. Kauas ei arvio mennyt, mutta lähtöjärjestyksessä maaliin saavuttiin. Toinen näki ensimmäisen ja kolmas toisen, mutta kiinni ei ihan saanut. Itseltä juoksu oli kolmen viikon tauon tuntuista. Ei kulkenut henki eikä jalat. Irtiotto tipotiessään. Juoksu ei silti ollut kamala. Joku sordiino vain vielä päällä.

Olen tässä miettinyt tulevia tavoitteita ja haasteita.

·         Ensi vuoden harjoittelupainotus on villin kuuloisesti 800m juoksussa. Jopa 400m on harjoituksen kohteena. Näin vanhana, muttei kai vielä ikäloppuna, on järkevää koittaa tuota nopeampaa puolta pitää yllä. Sen verran jäi kaivelemaan tuo 2.10 päällitys, että pakko on koittaa… Happovetoja ja nopeus-/voimaharjoittelua. Sehän se sopii lapsellisen miehen laariin. Maraton-enkkoja voi rikkoa sitten tosi vanhana.

·         Edelleen SM-maastot ja Vaarojen mara on eräänlaisia rajapyykkejä. Toivottavasti tulevana vuonna pääsisi Palsinajärvellekin loikottamaan.

·         Gumpin Forrestin kanssa teimme sopimuksen, että tonnin otatus käydään kevättalvella jos kisoja suodaan. Pitäisihän tuo tatuoitu tukkajumala hoidella. Onhan hän sentään vanha.

·         Anssi A sai haasteen, jossa juostaan 200-400-800m ja näistä lasketaan yhteisaika painotetusti. Eli 4x200 aika, 2x200m aika ja kerran kasin aika.

·         Ja SE ehkä henkilökohtaisin haaste on tulevana syyskesänä paukuttaa Sapsalammen pururadalle ennätys, johon ei Saaren kloppi pysty. Maastotonni sinne 2.50 tuntumaan.

Siinä sitä on askaretta yhdelle miehelle. Hyviä haasteita saa heittää ilmoille.

Vaarojen Maraton 2011 - Osa 3.

31-35km

Toomio:

Polku kohti viimeistä juomapistettä kesti kauemmin kuin oletin, mutta sain pidettyä hyvähköä vauhtia. Takaa tuli joku kovaa. Meni ohikin, koska ei jäänyt huoltopisteelle. Itse täytin puolisen minuuttia juomareppua loppumatkaa varten.

Tankkaustaktiikkani oli juoda vartin välein + geelien päälle. Geelejä otin ensimmäiset neljä puolen tunnin välein, seuraavat neljä 20 minuutin välein ja viimeiset kolme 15 minuutin välein. Ehkä yksi geeli enemmän olisi saanut olla. Kyllähän nuo aika liisteriltä alkavat maistua loppua kohden, mutta imeytymisongelmia ei ollut. Vauhti ei nouse niin kovaksi.

Ruohikkoinen tie, joka Mäkrän itäpuolta vie kohti Pielisen rantaa oli sisäreisille tuskien tie. Kramppeja tuli tasaisesti molemmin puolin. Alusta oli mutaista, ruohikkoista savitietä, joten kenkä tarrasi kuin purkkaan joka askeleella. Kaivelin joutessani SP:n mainostamat suolapähkinät juoksurepusta. Voi jumaliste, mitä paskaa! Kuin olisi suolaista pahvia rouskuttanut. Ei alas kurkusta niin millään ja muruihin lähes tukehtui. Suolan vaikutuskin oli siinä ja siinä. Toisaalta en ymmärrä miksi niitä edes otin. En ole koskaan niistä pitänyt, joten miksi ne olisi hyväksi raskaan suorituksen aikana? Kulutin noihin ihan liiallisen määrän positiivista energiaa.

Kilsavauhdit: 5.46 – 6.30 – 6.18 – 5.43 – 4.58

Härvääjä:

Metsästä juottopaikalle ja tässä vaiheessa tuli pieni hyvänolon tunne kun tiesi että pystyy vielä jotenkin juoksemaan. En jäänyt juottopaikalla täyttämään vesivarastoja vaan hörppäsin mukillisen vettä, geelin ja lähdin hölkkäämään ylämäkeen. Liian reippaasti, sillä jalat ilmoittivat mäen päällä ettei vastaavaan revittelyyn ole mitään syytä. Katsoin kelloa ja päätin että mokoman rakkineen vilkuilu saa riittää, ilman täydellistä romahdusta tulee oma ennätys ja toisaalta 5 tunnin alitus vaatisi jalkojen ihmeparantumista ja vauhdinpitoa. Päätin keskittyä vain pitämään jonkinlaista hölkkävauhtia yllä, juoksusta on ihan turha puhua. Alamäet kyllä meni ihan rennosti ja niissä saavutin edellä meneviä, vaikka aika kipeää se teki reisille. Ylämäet jostain syystä ei kulkeneet yhtään.

36-40km

Toomio:

Pielisen ranta tuntuu tuossa vaiheessa rallia hyvin pitkältä. Kaunis ruska ja maisema ja plaa plaa. Ei vaan napsi soratie tuohon väliin yhtään. Joku meni edellä, ketään ei näkynyt takana. Retkeläisiä, duolaisia ja ultraajia tuli ohiteltua. Kannustusta ja typeriä toteamuksia tuli kuultua. Sykähdyttävimpinä seuraavat:

• ”Koita nauttia maisemista!"
• ”Saatat olla kymmenen joukossa… tai kymmenen on minut ohittanut tässä tiellä… osa taisi olla ultraajia.”
• ”Ei ole kuin pari nousua enää.”

Odotin peloissani pientä Ipatin rinteelle nousua. Viime vuonna se oli kävelykeikka. Mistä lie johtui, mutta pystyin jyrkimpiä pätkiä lukuun ottamatta juoksemaan koko pätkän. Sain jopa pari tyyppiä kiinni tuon koukun aikana. Periaatteessa olisin voinut koko ajan ottaa juoksuaskelia, mutta totesin rivakan kävelyn olevan nopeampi tapa edetä.

Kilsavauhdit: 5.23 – 4.52 – 5.29 – 5.24 – 8.07

Härvääjä:

Rantatiellä tuli muutama selkä vastaan ja Mäkrän kohdalla karanneet menijät alkoivat kadota näkyvistä. Etenin kevyttä englantilaista jalkapallohölkkää niille main, missä käännytään polulle. Sitten iski toiseen sisäreiteen kramppi, ja taisin karjaista melko kuuluvasti kun edellä menevä kaveri kääntyi katsomaan. Kramppi ei tahtonut hellittää millään enkä päässyt etenemään, mutta sitten kokeilin kävellä hetken takaperin joka auttoikin. Edellä menevä parivaljakko oli kuronut ehkä 100 m etumatkan. Menin laskettelurinteen nousun kävelemällä ja pakotin jalat juoksuaskeliin vasta kun reitti kääntyi laskuun. Se tulikin jalkojen kunto huomioiden reippaasti: otin edellä menneen kaksikon kiinni ja menin toisesta ohi. Kaverin peesissä sitten satamaan ja siitä ylämäkeen. Siinä sitten loppui jaloista viimeinenkin veto, ei vain pystynyt enää. Neljäs kymppi 66 minuuttia, eli eipä sinne juuri alle 5 min kilsoja mahtunut.

41-43km

Toomio:

Viimeinen nousu. Tällä kertaa oli nousu kellotuksen alla. Kuului siis aina PIIP, kun maton ylitti. Loivahkosti nousu lähtee, mutta pituudellaan se tappaa. Ja ihan tarpeeksi jyrkkäkin se on paikka paikoin. Tarkoitus oli juosta koko mäki, mutta taas arvelin loppuajan olevan parempi jos rivakasti kävelen jyrkimmät kohdat. Meni hetki ja A.Varis tuli juosten ohi. Mies oli oikeasti tullut erittäin vauhdikkaasti, koska ei näkynyt häivääkään rannan suorilla. Ylämäki olikin kuuleman mukaan päivän nopeinta. 

MÄKIJUOKSUN TULOKSET

Joku oli jo palstoilla spekuloinut, että pitäisi nousta laskettelurinnettä, jotta olisi tarpeeksi raskas loppunousu. Jonkun mielestä se olisi pitänyt kuivalla kelillä vielä kastella. Joo… Minun mielestä voisi jyrkimpiin kohtiin laittaa jotain esteitä. Pitkospuuosuuksilla voisi joku olla tönimässä ja voishan sitä juoma-asemillakin joka toiseen mukiin laittaa tärpättiä? Hullut. Kyllä se on ihan tarpeeksi haastava noinkin. Juoskaa kaksi kierrosta jos ei kelpaa.


VIDEOLINKKI

Viimeisessä nousussa kannustus oli niin valtavaa, että jaloista irtosi kiri. Samalla taisi irrota miehestä viimeiset energian rippeet. Istuin ottamaan suolaa, kun Airila jo kuulutti Leppäsen Jaakkoa maaliin tulevaksi. Voitin vain minuutilla?!? Ei ollut kaukana, mutta voitin sen silti.

Kilsavauhdit: 6.10 – 7.55 – 7.17

Ihan virallisestikin viimeinen nousu

Härvääjä:

Pari viimeistä ylämäkivoittoista kilometriä tulin kävellen ja jotenkin raahustaen. Edellä mennyt kaveri juoksi välillä ja katosi ehkä kilometrin jälkeen horisonttiin. "Tuu jo!" -kehoitukseen en jaksanut reagoida mitenkään. Joku tässä tuli ohikin vielä, ei toivoakaan lähteä peesiin. Siinä välitasanteella jaksoin ottaa pari juoksuaskelta vain todetakseni, että jalat eivät jaksa enää. Maaliin raahustin hämärässä olotilassa pelikellon näyttäessä aikaa 5.04.37. Juoksemalla täpöllä viimeinen nousu 5 tuntia olisi alittunut. Eipä ollut jalkoja siihen.

Loppusetit

Toomio:

Oletin olevani hyvävoimainen ja lähdin kamppeiden kanssa saunaan. Suihkuun päästyäni alkoi vähän väsyttää. Saunassa istuin alemmalla lauteella ja sitten siirryin pukuhuoneeseen. SP kysyi, että ”pitäsköhän Pyylammen ottaa vähän energiaa?” Kysyin, ”miten niin?” ”Oot aika valkonen.” Sitten nostin jalat seinälle ja makailin pari tuntia saunan pukuhuoneen penkillä.

Olo oli kuin elämäni pahin krapula kertaa kaksi. Sen lisäksi, että koski joka paikkaan, niin myös väsytti ihan poskettomasti. Yritin syödä 1/10 banaania, greippilimsaa ja soijakaakaota. Ei apua. Lopulta Härvääjän tuoma urheilujuoma latasi akkuja sen verran, että mies pääsi yläkertaan.

Tässä vaiheessa palkinnot oli jaettu. SP voitti, Pantteri toinen ja Marto kolmas. Melko odotettua. Kysäisin Vartiaisen sijaintia. SP totesi, että kotona varmaan. Kiva. Mistäs kyyti? Sain hankittua urheilumersukyydin Joensuuhun. Sen verran oli matala profiili, että pohja löi kipinää Penttilän hidasteissa.

Illalla tilattiin pizza. Oli geelit vissiin vienyt pinnan kitalaesta, koska kurkkua karhi niin, ettei syömisestä tullut mitään. Siitä se ilta sitten meni pikkuhiljaa. Yöllä ei uni onnistunut. Sen verran jalkoja jomotti.

Härvääjä:

Toomioon verrattuna taisin olla aika hyvin tajuissani maalissa. Jalat ei toki totelleet tahi kantaneet mutta muuten oli ihan hyvä olo. Jotain kramppeja siinä taisi välillä olla. Menin syömään lihakeittoa ja soittelin Toomiolle, joka piipitti puhelimeen hiljaa olevansa vähän väsynyt ja että Jaska on voitettu. Onnittelin ja manailin paskoja jalkoja ja mutaa. Hetken päästä tuli samalta mieheltä tekstiviesti jossa pyysi tuomaan lihakeiton lientä saunan pukukoppiin. Lientä en saanut salakuljetettua mutta vein pullon urheilujuomaa. Hetki siinä turistiin ja Toomion naamalle alkoi vähän kerrassaan palata väri. Siitä sitten takaisin mökille, saunaan ja muutama olut. Seuraava yö normaaliin maraton-tyyliin koiranunta, hikoilua ja itsekseen nykiviä jalkoja.

Loppusanat

Toomio:

Tapahtuma oli hyvä. Toivoisin, kuten monet muutkin, maratonillekin GPS-seurantaa. Kun kulkuyhteydet ovat järjestäjienkin mielestä heikot, niin seuraaminen olisi mahdollista GPS:n avulla. Maksaisin itse vaikka enemmän osallistumisesta jos seuranta mahdollistuisi. Voihan sitä maraajallekin jotain käydä… Pitkospuut olivat heikossa kunnossa. Ei ehkä järjestäjän ongelma, mutta ikävää se oli.

Oma suoritus oli hyvä. Vaikka nyt vähän harmittaakin tuo kolmen minuutin pummaus, niin ennätys parani 12min. Ja tietysti todistin, ettei Jaakko ole yli-ihminen. SP saattaa olla. Mutta suolapähkinöiden takia ollaan siinäkin arviossa maltillisia. Voitto ei ollut lähelläkään. Ei silti tunnu, että 4h olisi mahdoton suoritus. Ensi vuonna voisi kokeilla kärjen vauhtia ja katsoa mihin se riittää. Se oma kunto siis. Toisaalta pitäisi tietää kuka on kärki?

Suurimman yllättäjän palkinto menee Rantalan pojalle. Miehen perusolemus on aiemmin viestittänyt muuta, lähinnä ei mihinkään ja muita itselleni sopivia määreitä, mutta nyt on keksinyt itselleen mainion kunnon. Ehkä siitä vielä jotain tulee.

Härvääjä:

5 tunnin päällitykseen ei oikein osaa olla edes pettynyt. Koitin miettiä kisan jälkeen, että missä kohtaa tuo muutama minuutti olisi ollut otettavissa, ja vastaus on että nykykunnolla ei oikein mistään. Tasaiset olisi voinut juosta (paljonkin) kovempaa, jolloin olisi ehkä kantannut jo Ryläyksellä eikä vasta lopun nousussa. Ryläyksen olisi voinut yrittää tulla kovempaa, mutta kun ei vaan pääse. Nousut pitäisi jaksaa tulla kovempaa ja jalkojen pitäisi kestää laskut paremmin.

Sillähän se paranisi. Hyvin juostavassa maastossa tuolla tulee vähemmän takkiin kuin noilla rankoilla pätkillä. Toisaalta (paskaan) nykykuntoon nähden tuo on hyvä tulos. Yleisfiiliksenä voisi todeta vielä, että kropassa sinänsä varaa olisi kovempaankin, mutta jaloista tuo nyt on kiinni. Saa nähdä miten ensi vuonna, ensisijainen tavoite on päästä maratonilla alle kolmen tunnin mutta Vaarojen maratonistakin on niin paljon hampaankolossa, että tekee mieli yrittää taas uusiksi. Nyt ainakin tietää mistä se homma on kiinni. Jaskahan tämän niputti osuvasti jälkikäteen, Vaarojen mara on vähän semmoinen reitti, ettei se anna anteeksi oikein mitään juoksijan heikkouksia jos meinaa kovaa juosta. Pillikintuilla tuolla ei pärjätä.

Kiitos kuuluu teille:

Toomio:

Perhe - kaikesta säätämisestä huolimatta, suunnistushanut - spekuloinnista, videolaseista, kettuilusta, Jaakko - hyvästä vastuksesta, Varjoankat – joukkuehengestä, vielä kun sijoitus saataisiin. 

Härvääjä:

Järjestäjille hienosta tapahtumasta ja osallistujille reilusta urheilumielestä. Varjoankoille luottamuksesta. Tomille ja Jaskalle tsemppauksesta. Isäukolle matkaseurasta. Marille kärsivällisyydestä. Ratamestarille...huumorintajusta?

Vaarojen Maraton 2011 - Osa 2.

6-10km

Toomio:

Jauholanvaaran suuntaan kaarrettiin samalla erotuksella, vajaata parisataa metriä kärkijoukon perässä. Lopulta neljänneksi juossut Antti Lepistö iskeytyi kantaan. Hetken kuluttua saimme kiinni alkuvauhdista vastanneen neon-vihreän miehen. Tuntui olevan eväät loppumaisillaan vaikka alle 10km oli takana. Jauholanvaaran päällä mies lopulta ohitettiin. Lepistö siirtyi vauhtimieheksi ja vauhti jopa kiihtyi maaston teknisyydestä huolimatta. Siinä yleisesti höpöteltiin ja ohiteltiin duon kilpailijoita. Saattoi olla kyllä ihan marankin menijöitä. Mistä noista tietää…

Kilsavauhdit: 4.16 – 6.27 – 6.03 – 5.14 – 5.54


Härvääjä:

Siinä tiepätkällä ennen metsään kääntymistä sai aika hyvän kuvan

muodostui. Menin suunnilleen samaa kyytiä jonkun naispuoleisen kanssajuoksijoiden matkavauhdista ja joitakin porukoita siinä juoksijan kanssa, ja kävi ilmi että kyseinen hahmo oli taivaltamassa ensimmäistä maratoniaan. Ennakkoluuloton reittivalinta kyllä ja pakko myöntää että kävi mielessä että saattaapi kanttaus odottaa (olin kovin väärässä). Herajärven kierroksen Pielisen puoleinen osa on enimmäkseen ihan helppokulkuista polkua eikä tiukkoja nousuja ole kuin muutama. Siinä mentiin vaihtelevassa porukassa suht koht maltillista kyytiä,mutta ihan hyvällä rytmillä ja juoksu tuntui hyvältä. Kellään takaa tulevalla ei tainnut olla niin kovia menohaluja, että olisi tällä pätkällä ohittanut, joku selkä siinä taisi tulla vastaan. Vaihdettiin tämän suunnistajanaisen kanssa muutamia ajatuksia siinä matkan varrella, kovasti kyseli että mitä tuleman pitää ja koitin vähän viimevuotisten mielikuvien perusteella kertoilla Ryläyksen miellyttävyydestä. Ensimmäiseen kymppiin tuhraantui aikaa reilut 61 minuuttia, joka on tuohon maastoon ihan liikaa mutta sillä lailla linjassa kisasuunnitelman kanssa, että alkuvauhti oli tarkoitus pitää maltillisena.

11-15km

Toomio: 

Miehissä etenimme Herajärven itäistä puolta. Pieni aavistus hiipi mieleen, että tulikohan sitä sittenkin lähdettyä liian kovaa. Jaloissa oli väsymisen merkkejä ja polku oli osittain kovin mutainen. Pitkospuut olivat heikossa kunnossa, ja näin oli lähes koko reitin mitalta. Aivoissa kiersi vielä sen verran verta, että uskalsin jättäytyä Lepistöstä pikkuisen. Annoin askeleen hiukan rentoutua ja passailin ennen Ryläyksen tuskia.

Kilsavauhdit: 4.44 – 4.47 – 5.04 – 4.53 – 5.26


VIDEOLINKKI

Härvääjä:

Tämäkin pätkä meni vielä aika kevyesti. Jokunen juoksija tuli selkä edellä vastaan laskussa ja vähän sen jälkeen joku tuli takaakin saman  Tämäkin pätkä meni vielä aika kevyesti. Jokunen juoksija tuli selkä  letkaan niin että Lakkalan kohdilla samassa nipussa oli puolenkymmentä  juoksijaa. Samoilla paikkeilla heitin yhden numerolappua kiinni  pitävistä hakaneuloista menemään, kun se oli auennut ja tökkäsi  ikävästi mahaan. Näillä main meno muistutti jo ihan oikeaa  maastojuoksua ja polku oli paikoin tosi märkää mutavelliä. Pudonneet  lehdet naamioivat ovelasti kiviä ja juuria niin että askelta sai kyllä  koko ajan varoa. Jotenkin Kiviniemeen tullessa tätä mutaa riitti eniten.

16 – 20km

Toomio:

Lakkalan tilalta Kiviniemen ylitykseen voimat alkoivat palailla. Oli vahva usko siihen, että jalat jaksavat ja vauhti pysyy. Leppäs-Jaskasta ei ollut tietoakaan, eikä Raivosaari tai Turkka kummitellut taustapeilissä. Kiviniemen vesistöylityksessä kävin keskustelua miehen kanssa, joka sanoi keskeyttävänsä. Vanha Kettu Vartiainen seisoi vastarannalla huutaen: ”Fincke on 4min edellä!” Tuumasin mielessäni, että: ”Ei perkele ole vielä sen kauempana…” Kysyin Vartiaiselta myös kyytiä Joensuuhun. Luvattiin. Eli iltakin oli turvattu.

Kiviniemen pihalla jätin huollot väliin saavuttaen Lepistön uudelleen. Ensikertalaiseksi Lepistö eteni vauhdikkaasti. Sen verran mukavaa vetoapua olin mieheltä saanut, että päätin varoittaa Kolinvaaran petollisesta noususta. Mies näytti peukkua ja paineli menojaan. Lähestyttiin mielestäni reitin ikävimpiä vaiheita. Todennäköisesti juuri Kriikkula hivuttautui kantaani.

Kilsavauhdit: 5.42 – 5.43 – 5.53 – 5.52 – 6.24

Härvääjä:

Kiviniemeen tullessa käväisi mielessä, että tuleekohan ruuhka vesistönylitykseen, kun edellä menevien selkiä alkoi vilkkua vähän matkan päässä. Pelko osoittautui turhaksi. Ainoa kommellus vesistönylityksessä sattui, kun vene jäi hetkeksi jumiin karille ja osa porukasta luikki tietysti menojaan sillä välin. Samassa veneessä ollut porukka (minä, suunnistajaneitonen ja joku iisalmelaishemmo) jatkoi letkana Kolinvaaraa ylös. Vesipisteellä en pysähtynyt sen kummemmin, ryystin vettä repusta veneessä nautitun geelin päälle. Koitin Kolinvaaran nousussa ajatella vielä edessä olevaa Ryläystä ja himmailin vauhtia kävelyksi, vaikka oikeastaan olisi tehnyt mieli juosta ja pysyä letkassa. Sama porukka kyllä oli taas kasassa kun 20 km merkille tultiin. 11-20 km- väli tuli päälle 72 minuuttiin, eli hipi hiljaa.

21-25km

Toomio:

Päästyäni hetkeksi Heraniemen tielle, ja siitä kohti Ryläystä vievälle tielle keskittyminen petti hetkeksi. Ensiksikin tie Ryläykselle päin oli peitetty uudella hiekalla ja soralla. Sepä olikin mannaa jaloille. Tosin puuron muodossa. Ennen pitkää nousua oli tehty hakkuuhommia. Maisemat olivat muuttuneet. Kaivelin siinä repusta geelejä ja yhtäkkiä huomasin olevani mökin pihassa, josta ei ollut tietä minnekään. Mitä helvettiä? No helvettiä! Täyskäännös ja takaisinpäin. Hetkessä olinkin takaisin reitillä. Hyvin se oli merkattu. Merkkausnauhat ja viitat. Geelien kaivelu vei huomiontikykyä ja näin tapahtui tuo virhe. Uskoin pummin olevan puolen minuutin luokkaa. GPS-viivan ja kartan kun tutkin, niin pummin kestoksi tuli 3 minuuttia. Jumalauta, KOLME minuuttia!?! On se nyt aika paljon. 570m tuli ylimääräistä juoksua oman kepsin mukaan. No, oma moka ja muutama sijoitus.

Omasta mielestä olen hiukan kehittynyt alamäkijuoksussa. Tästä kuuluu kiitos suunnistajille. Jonkun verran olen heidän perässä juossut ja varmaan on myös luottoa kenkien pitoon tullut lisää. Eteneminen ei siis aivan kävelyksi mennyt missään vaiheessa. Melkoisen yksin sain edetä. Lepistö meni menojaan ja takana ei näkynyt ketään.

Kilsavauhdit: 6.27 – 5.48 – 6.30 – 8.20 – 6.40

Härvääjä:

Ensimmäiset väsymisen merkit jaloissa. Tuumailin että passailu edellisen nyppylän ylityksessä ei tainnut auttaa ja edellä paineleva suunnistajatyttö alkoi mennä menojaan. En edes yrittänyt pysyä peesissä kun tiesin mitä on tulossa ja jalat eivät antaneet aihetta kiristää vauhtia. Tiukimmat nousut menin kävellen enkä muutenkaan yrittänyt pitää vauhtia kun jalat eivät antaneet siihen aihetta. Manailin mielessäni että ensi vuodeksi pieni voimaharjoittelu voisi olla paikallaan. Jokunen ukko tässä lappoi ohi, enkä koittanut peesata vaan mennä vaan jotain vauhtia eteenpäin.

26-30km

Toomio:

Himpun verran ennen Ryläyksen laavua takaa alkoi kuulua ääntä. Kuului ainakin lause: ”Tuohan on Pyylampi.” Katsoin taakse arvaten Leppäsen tai Raivosaaren saavuttavan. Mutta ei. Siellä olivat Hernelahti ja Rantala. Olin luullut, että Hernelahti on kärkiporukassa. Rantalan en uskonut saapuvan maaliin alle viiden tunnin. Olin väärässä. Olin tyytyväinen, sillä taktiikkani oli joltain osin onnistunut. Alku ja helpot kohdat kovaa, ja välimatka Jaakkoon riittävän suureksi. Uskallus ei riittänyt Hernelahden ja Rantalan polkuvauhtiin, joten miehet menivät menojaan.

Saattoi olla jälleen Kriikkula, joka jatkoi vauhdissani. Pitkospuut eivät kulkeneet ja kiertelinkin niitä mahdollisuuksien mukaan. Jerontielle saavuttiin hyvissä voimissa. Jaksamista olisi ollut vaikka minkä verran. Entuudestaan tiesin, etteivät pohkeet ja sisäreidet kestä kovaa vauhdinnostoa tiellä. Ja kuin käskystä nivusalueella alkoikin olla krampin esiasteita.

Kilsavauhdit: 7.08 – 8.20 – 8.45 – 7.06 – 7.02

Härvääjä:

Viime vuodelta tutuksi tullut ilmiö, etureisissä poltteleva helvetin tuleen verrattavissa oleva vihlonta alkoi riivata. On tämä vaan perkeleenmoinen pätkä. Koitin tulla jyrkimpiä laskuja nilkkoja rikkomatta ja juostavammat pätkät jotenkin hölkäten ja tässä taas vakiintui muutaman juoksijan letka. Hetkeksi tultiin tielle, ja yllättäen juoksu kulki hetken selittämättömän hyvin. Seuraava polkupätkä ennen juottopaikkaa oli taas takkuisempaa, mutta pystyin kumminkin juoksemaan pääosin ja tunsin pientä voitonriemua, sillävuosi sitten kanttasin näillä main ja jalat lakkasivat toimimasta. Nyt tuntui siltä, että energiat on hyvät ja koneessa olisi vielä tehoja vaikka miten, mutta jalat aiheuttivat pientä huolta. Etureidet tuntuivat naurettavan jumisilta ja muutenkin erästä bloggaavaa wannabe-maratoonaria lainatakseni tuntui siltä että kapulat olisivat vähintään väärin päin hanurissa kiinni. Katselin kelloa ja mietin, että viiden tunnin alitus vaatisi viimeisen kympin juoksemista reippaasti kokonaan. Muuten onnistuisi, mutta mites ne nousut? Kolmannen kympin aika 1h25min kertoo aika karulla tavalla missä kohtaa peli 5 tunnin rajaa vastaan hävittiin.

Vaarojen maraton 2011 - Osa 1.

Nyt vasta saan aikaan jotain tekstiä Vaarojen Maratonin osalta. On ollut kiire, kipeys ja saamattomuus. Tänä vuonna vierailevana äänenä Härvääjä – Varjoankkojen luottomies jo vuodesta 2010.

Edeltävä päivä

Toomio: 

Puolittaisen tavallinen työpäivä. Vähän palaveeria ja kevyitä hommia. Kotosalla ruuanlaittoa ja kukkia syövän koiran vartiointia. Helvetillisessä myrskyssä repun, vyön sekä kisavaatetuksen testaamista. Tankkausruokana oli erityisen maukasta broileripastaa. Join merisuolavettä ja illalla pienen paukun Bunnahabhain-viskiä, koska kurkkua karhi. Muukalaisen ääntelystä huolimatta uni oli riittävää.

Härvääjä: 

Toomio jakoi kirjoitusvastuuta tämän vuoden raportoinnista mulle. Vissiin sama kaava kuin viime vuonna: hitain Varjoankka toimii vierailevana blogistina, ja johan tässä oltiin toista kertaa mukana joukkueen luottokanttaajana.

Ajelin Kolille jo perjantaina ja poimin isäukon matkaseuraksi. Oli vähän ajatuksissa käydä ihan lenkillä vielä illalla, mutta laiskana miehenä päädyin pikku kävelyyn ja venyttelyyn. Illallahan tuuli pirun kylmästi ja oli muutenkin jylhä keli, hotellilta kisanumeroa hakiessa kävi taas mielessä että tulikohan nyt haukattua paskaa kun täällä taas mennään.. Kolin rinteen jyrkkyys iskee todellisena vastaan nimittäin vasta siinä vaiheessa kun tulee paikan päälle. Hotellilla oli iltasella jo täysi rähinä, kovakuntoisen näköistä porukkaa pyöri pitkin aulaa ja ilmassa oli sitä kuuluisaa maratonjännittyneisyyttä. Soittelin Jaskalle kun arvelin sen yöpyvän Ryläyksen laavulla, mutta kävikin ilmi että mies oleili vielä Joensuussa.

Kisa-aamu

Toomio: 

Herätys 6:02. Sää näytti lämpimältä eli SP:n veikkaamalta ”superhelteeltä.” Laittelin kootusti kamoja kasaan. Vettä reppuun ja suolaa sekaan. Varalta otin suolapähkinöitä. Sekin SP:n suosituksesta. Myöhemmin tuli selväksi, ettei Finckeä välttämättä kannata jumalana pitää.

Aamupala sisälsi kaksi paahtoleipää Balkan-makkaralla, Valion maitorahkaa kera mustikkasopan ja pähkinöiden, vettä, banaani ja Allpro-soijakaakaojuoma (velipojan suurta herkkua).

SP puoliskoineen noukki kyytiin 7:51, ja mukaan nousi vielä Raivosaari ennen kuin varsinaisesti suunnattiin kohti Kolin mäkeä. Matkalla mietittiin fysioterapeuttien työllisyystilannetta, LIKE-hanketta, Lemmyn luomia ja vanhemmuuden saloja. Huipulle saavuimme Big-Airilan ohjatessa tietä. Chipit nilkkaan ja vermeet kasaan. Ei siinä oikein ehtinyt jännittämään. Piti vain toimia, että ehti hiukan verkkailemaan ennen starttia.

TT, Leppäs-Jaska, Toomio, Härvääjä = Varjoankat

Härvääjä:

Kisa-aamuksi tuuli oli tyyntynyt, lämmintä oli peräti 6 astetta ja yöllä oli tullut reippaanlaisesti vettä. Kävi mielessä, että ainakin kalliot on sopivan liukkaita mutten osannut ajatella että tuo sade saa aikaan myös mutavelliä. Aamupuurot naamariin ja pienen säähavaintokierroksen jälkeen kisavarustus-arpajaiset. Jotenkin kisa-aamu tahtoo mulla olla aina semmoista ihme häsläämistä, tällä kertaa onnistuin mestaroimaan energiapatukat hyvinkin tehokkaan lattialämmityksen päälle pitkäksi toviksi. No niistä tuli sitten geelimäistä mössöä mutta energiasisältö ei tainnut kärsiä. Olo tuntui kaikkinensa ihan hyvin levänneeltä ja luottavaiselta.

Varustus

Toomio:

•          Buff-huivi - pahaenteisellä lohikäärmekuviolla.
•          Nike Dri-fit pitkähihainen paita – Musta.
•          H&M hanskat – halvat ja mustat.
•          Brooks lyhyet trikoot – mustaa ja oranssia.
•          CEP-kompurasukat – mustat.
•          Inov8 Mudroc-kengät – pito mahtava ja vaimennus riittävä kun oli tukipohjalliset.

•          Videoivat aurinkoklasit - mallia made in China.
•          Garmin Forerunner sykemittari – iso, mutta toimiva.
•          Camelback 2l juomareppu – Mainio kapistus, vähän isompaa taskua toivoisi.
•          Dexal-juomavyö – Geelilöille ja puhelimiloille tarkoitettu.

•          2 x Squeezyn geelipullo + 1 geelipussi = 265g geeliä.
•          suolapähkinöitä kourallinen
•          Vettä, jossa vähän sokeria ja merisuolaa
•          71,4 kiloa 31 vuotta kypsynyttä lihaa.

Härvääjä:

Varusteluarpajaisten tulos Ensi vuonna sitten -tyylisesti: pitkä paita (Nike), pitkät trikoot (Craft), kompurasukat ja La Sportiva Crosslite-monot jalkaan, maratonriepu päähän ja Salomonin juomareppu täytettynä parilla litralla vettä, järjestäjän määräämillä pakollisilla varusteilla (kännykkä, kartta jne) sekä jokusella geelillä (Squeezy) selkään. Statistiikkapuolesta huolehti Garmin Forerunner 305, jonka sentään muistin ladata. Kisa-alueen tungosta ennakoiden laittelin juoksuvermeet niskaan jo mökillä. Puolen yhdeksän aikaan siirryin pikaisella moottorimarssilla mökiltä kisa-alueelle.

0-5km

Toomio:

Siinä vielä kasattiin joukkuehenkeä, kun kutsu lähtöviivalle kävi. Hiukkasen liian laiha joulupukki pisti meidät matkaan. Mies neon-vihreässä asustuksessa vastasi vauhdinpidosta. Puolen kilsan kohdalla oli jo pari sataa metriä edellä.

Aikaisempina vuosina alku on tuntunut tahmealta ja jalat kylmiltä ja kivikot vaikeilta, mutta nyt tuo vaihe sujui teknisesti ongelmitta. Siitä huolimatta sykemittari tippui vatsalle parin kilsan kohdalla. Sekös syljetti. Painon pudotus oli kai ollut liian rajua. Tielle päästyä paita ylös ja mittari kireämmälle. Mikäpä siinä muu auttaa?

Turkka ja Rantala leijuivat kivikkoisissa alamäissä ohi. Mittarin korjattuani pistin vähän hönkää ja paukuttelin herroista ohi. Kymmenen kärki läpsytteli n. 100-150m päässä edellä. Näytti, että siellä SP viritteli irtiottoa.

Kilsavauhdit: 4.34 – 3.54 – 5.25 – 4.37 – 4.10

Härvääjä:

Lähtölaukaus ja sitten matkaan. Lähdin turhankin rauhallisesti

liikkeelle, alun helppokulkuisella polkupätkällä olisi voinut juosta reippaastikin. Ajatuksena oli pitää vauhti aika maltillisena ja säästää voimia vaikeisiin paikkoihin. Tokalla kilsalla hitaampaa ohittaessa meinasin kompuroida nurin ja siitä eteenpäin yritin taas skarpata. Tällä kertaa tielle tullessa ei kärkeä tai muiden Varjoankkojen selkiä enää näkynyt. Tiellä olisi periaatteessa ollut menohaluja, mutta hillitsin vauhtia ja yritin vaan keskittyä nauttimaan menosta. Ihan helpolta tuntui meno.