lauantai 24. syyskuuta 2011

Vaarallisen lähellä ollaan

Eikä aikaakaan, kun Vaarojen Maraton jo kolkuttaa ovella. Tänä vuonna ei voittoon liene suuria mahdollisuuksia. Lähtölistalta löytyy liian iso joukko Finckejä ja Martomaita. AP:n ja Jaskan kanssa varmaan voikin sitten jo tapella sijoituksista. Edelleen uskon, että Tuukka jää taa.

Totta kuitenkin on, että nyt lähdetään erittäin nöyrin mielin matkaan. Kunto on hyvä, valmistautuminen on ollut kelvollista. Varusteet pitäisi olla priimaa ja onhan tuosta reitistä jo jonkinlainen kokemuspohjakin kasvanut. Pari viikkoa aikaa löytää jaloista maasto-/kiipeämisvaihde. On se kuitenkin niin erilaista tiehen verraten tuo Kolin seutu.

Oma treeni on muuttunut lähes kokonaan aamuvoittoiseksi Muukalaisen myötä. Tuon aamuliikunnan takia on painokin tippunut lukemiin, missä se ei ole pariin vuoteen ollut. Toisaalta hyvä, sillä Kolilla tulee se pari kiloa kantamusta selkään.

Huomenna pitäisi lähteä tutustumaan maastoihin ihan miehissä. Miehiin kuuluvat kenties SP, AP ja TT. Ajattelin myös tyypätä noita enerkiakeelejä. Hyvää se ei ole, mutta kyllä sitä useana vuonna on kaivannut lisäenergiaa.

Kisajärjestelyt on sen verran muuttuneet, että lähtö tapahtuu oletetuissa tasoryhmissä. Eli viiden tunnin alitukseen tähtäävät lähtevät ensin ja muita sitten pienellä porrastuksella. Voi olla hyväkin. Näkee ainakin, ketkä luulevat olevansa kärkikahinoissa.

Ostin videoivat lasitkin, mutta sitten tuli vääränlainen muistikortti. Toivottavasti oikeanlainen löytää tiensä tänne ennen Kolia.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Maaottelun setit

Viimeisen veikkailun tulokset sen suurempia kommentoimatta. Lähetän myös veikkaukset veikanneille tarkastusta varten.

Voittojako menee näin:
  1. Toholle ei mitään... no okei 30€.
  2. AnssiV 15€
  3. SaHa 10€

Toho sanoi ennen veikkaamista, että pitäskö sekin veikkaus voittaa. Tohon en muista kovin usein voittaneen, mutta nyt kävi näin. Mies kun on nyt ulkomailla, niin voi olla, että voitto jää lunastamatta...

Ottelun tulokset löytyvät kyllä helposti, mutta extra-kysymyksenä ollut meikäläisen puolikas kesti 1:20.35 ja sillä voitettiin veto Chef Änkyrää vastaan reilusti 13 sekunnilla. Vuosaarijuoksun reitti oli ihan mukava. Hiekkaa ehkä 60-70% ja loppu asfalttia. Pari aika tanakkaa nyppylääkin, mutta silti nopeanlainen reitti. Ilman mäkiä pari minuuttia kovempi aika olisi ollut mahdollinen. Ihan olen tyytyväinen silti.


tiistai 6. syyskuuta 2011

Vuoden viimoinen veikkaus - Suomi-Ruotsi-Maaottelu!!!

Yhdestä toivutaan niin toiseen syöksytään! Laitetaan vielä viimeinen veikkaus pystyyn tälle vuodelle. Tällä kertaa Suomi-Ruotsi-maaottelu.

Kysymykset ovat yksinkertaisempia. Uutuutena vain haravajärjestelmän käyttö. Voitte siis veikata useampaa lopputulosta, mutta mitä enemmän veikkauksia, sen vähempi pisteitä oikeasta vastauksesta.

Tällä kertaa rivin hinta on 5€ ja jälleen kaikki rahat jaetaan. Ilmaisrivi on Tpyyllä.

Tässä se olisi linkki veikkaukseen. LINKKI

Kisaextroihin vihjeeksi, että Toomion ennätys on välillä 1.13-1.23 ja vajaan 10 vuoden takaa. Kohteena tässä Toomion tavoite nro. 3.

Tuossa olisi sitten linkki paperimaaotteluun. Siinä myös osallistujat. LINKKI

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Daegu-veikkaus - Lopulliset tulokset!

Tulosta, tulosta:

Maratonin läpsytys oli hieno kisa. Tai suuremmin siinä ei kisaa ollut. Kirui lönkkäsi hullua vauhtia. Ei pohkeet krampannut, kun yltyi tanssiinkiin maalissa. Kuru, Toho, JIRI ja JUKISUKI napsivat täydet pongot.

Naisten moukarin vei Lysenko kivoissa shortseissaan. Muutenhan kärki oli täysin odotettu.
Kuten oli voittotuloskin.

Miesten 3-loikka oli komea kisa. Idowu pisti kampoihin, mutta kaksi senttiä vajaa 18m on paha lyötävä.
Eipä tiennyt kukaan kaikkia kolmea.

Miesten vitonen ja Farahin kulta. Viimeinkin. Lagat kämmensi taktiikassa ja Merga hankaloitti Lagatin tietä entisestään. Tiukka viimeinen kierros 52,6. Ihan helvetin kuluneesti voisi todeta, että "jokainen voi itse käydä koittamassa pelkkää 400m tuohon aikaan." Sama kuin rallista sanoisi, että "jokainen voi itse koittaa ajaa ouninpohjan tuota vauhtia."

Naisten kasilla Jepkosgei lähti uhkarohkeaan peliin. Se riitti pronssiin. Savinova ja Semenya laskivat voimansa oikein ja Savinova juoksi "kovempaa kuin pystyi juoksemaan". Ainakin omien sanojensa mukaan. Kuusi sai tämän oikein.

Naisten 4x100 viestin kaksi ensimmäistä mitalia oli melko odotettua kamaa. Ukraina hiihteli tasaisella työllä pronssille. Barrios ja Sarpaneva tiesivät tämän.

Miesten vastaava oli melkoista säätämistä. Jamaika täysin suvereeni, kuten ME:llä pitääkin. Ranska ja Pyhä Kitt & Co. pääsivät muiden jäätyessä mitalin makuun. Hyvä heille.

Päivän Extran viime hetken vaihdolla saalisti itselleen Johku. Kisaextraa ei tiennyt kukaan.

Päivän vahvimmat olivat Kuru ja Toho. Heikoimmat Lanttu & Tpyy. Päivän sijoitukselliset nousijat olivat Toho ja Barrios. Suurimpia sukeltajia @IlkkaPalomaki ja TimLii.

Koko paskan nappasi nimiinsä Kuru. Hopeeta Johku ja kolmanneksi kestomenestyjä Espoon Borza. Jumbopalkinnon sai Tpyy. Ehkä teen jonkun livakan Maaottelu-veikkauksen jos aikaa jää. 

Pikkuisen on vielä pakko spekulointisoppaa hämmentää... Muutoksia veikkauksiin tekivät kisan aikana seuraavat: Kuru, Johku, Espoon Borza, Toho, Toomio 1, Toomio 2, Lanttu. Joten henkisesti Ändy voi olla ylpeä suorituksestaan. 


lauantai 3. syyskuuta 2011

Daegu-veikkaus - Kisapäivä 8.

Joo:

50km kävely oli juuri niin rankka kuin oletin. Tai enhän minä sitä kävellyt, mutta katsoin peiton alta. Venäjälle kaksi ekaa sijaa ja sitten Aussien maalle. Suomi-pojat ei tahtoneet pystyssä pysyä, mutta kyllä Kinnusen suoritusta pidän ihan hyvänä. Tämän vastauksen tietysti tiesi Kuru.

Kempaksen kävelystä ei jaeta pisteitä, koska sijoitusta ei tullut. Kinnusen sijoitusta ei kukaan tiennyt tarkasti.

Naisten korkeuden vei juuri viime vuonna synnyttänyt Chicherova. Outoa, että vei. Näkyi nuo synnytyskilot vielä kovasti habituksessa. TimLii sai oikein tämän.

Keihään kärkikolmikko oli yli puolella oikein.Voittotulos ei kellään.

Lähes puolet aavisti tylsähkön tonnivitosenkin oikein.

Naisten nelkun viestin kärkimaat oli selvillä, järjestys ei. Kaikki oikein saivat @IlkkaPalomäki, Toho ja Änkyrä.

Kisojen ylivoimaisempia voittajia oli satasen aitojen Pearson. Ei nimittäin ollut huono startti. Eikä nyt niin onneton juoksu muutenkaan. Toho teki hyvän vaihdon viime hetkillä kun vaihtoi Harperin Wellsiin. Kaikki oikein Tpyy ja @IlkkaPalomäki.

Bolt ei paljon Pearsonille ylivoimassa hävinnyt. Juoksi muutkin kovaa. Kaikki sen kaksikon tiesikin. Voittotulos oli nopeammin ja kyllä joku senkin arvasi. 

Toho tiesi Extran lähes tarkalleen.

Päivän paras veikkaaja oli Toho. Huonoin Toomio 2. Päivän nousun teki Toomio 1 ja eniten tippuivat SaHa ja Barrios. Espoon Borzalta puuttui eilen kaksi pistettä, joten hän oli eilen oikeasti kolmas. Kuru taitaa voiton viedä, ei maha mitään. Sijoilla 2.-7. majailevat voivat sitten vielä rahoille kiriä.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Daegu-veikkaus - Kisapäivä 7.

Juttuja:

Ei Merjan vasara lentänyt. Sijoituksen tiesi tarkasti Kuru. Kuinkas muutenkaan... Lopputulos oli sentään monen muunkin tiedossa.

Pousi olisi pomppinut finaaliin. Kuin jousi, jos huumori sallitaan.

Närpiön kloppi juoksu alkuerän komeasti. Välierä ei enää ihan niin nättiä ollutkaan. Tietysti voi jossitella kahdella 1-radan paikalla, mutta ihan hyvä suoritus kuitenkin. Sijoitusta ei tiennyt kukaan, ajan arvasi lukuisa joukko.

Saksan Storl oli mieletön kuulakisassa. Muut pikkupojat jäi taa, ja poika paransi ennätystään ihan päteviin lukemiin. Ja surullista on se, että Kuru tiesi tämänkin kärkitrion. Toki muutama muukin.

Naisten keppi oli tasoltaan jonkinmoinen. Rakenteeltaan hintelä Abakumova vei kisan. Jos jossain lajissa, missä joskus menestyttiin, ollaan Suomen maalla kaukana kärjestä niin naisten keihäässä. Tuollanen 14 metriä, vaan. Täysi tieto TimLiillä.

Watt ei pituuskultaa ottanutkaan. Sen vei Phillips. Kukaan ei kaikkea oikein saanut.

Naisten kasia tykiteltiin kovasti. Ei olisi Merikosken SE riittänyt.

Naisten vitonen täysin oikein vain Kurulta ja Toomio ykköseltä. Molemmat olivat tänään veikkaushurmoksessa.

Naisten 200m ei yllättänyt. Siitä täydet pisteet isolle sakille.

Nelosen viesti oli mahtava. Etelä-Afrikan kopla veteli yllätyshopealle. Lähes kultaa, mutta D-Merritt oli vahvempi. Päivän Extran vei Toomio 2. 

Päivän pisterohmu ja edelleen veikkauksen kärki on Kuru. 29 pistettä eroa hopeasijaa pitävästä Johkusta. Paljon pitää tapahtua, että ero kiinni saadaan. SaHa teki hyvän nousun kolmoseksi. Espoon Borza ja Ändy kamppailevat mielien palkinnoille. Päivän nousija oli Toomio 1. Viisi sijaa ylös. Karvalakkipyy valui 3 sijaa alas. Chef Änkyrä oli päivän heikoin, ja tästä johtuen uupui jumboksi. Tpyy nousi kaksi sijaa. 

Tämän hetken kuuden kärki todennäköisesti selvittelevät rahojen tulevan osoitteen. Keskikastissa voi tapahtua mitä vaan, ja jännitys lähinnä siinä, kuka on toimiston kingi. Jumbosijasta mittelee punainen nelikko.

Yöllä se on varmaan noustava katsomaan 50km kävelyä. Ihan hanurista lajina, mutta kiva katsoa kärsimystä. Ei vaan, raaka laji, mutta hiukan teennäisen rajoitettu.


torstai 1. syyskuuta 2011

Daegu-veikkaus - Kisapäivä 6.

Päivän tulospörssi:

Tadaa. Reijo olisi kuulan vienyt. Ainakin karsinnassa. Samoin Lasse olisi ollut ihan ylivoimainen vitosen alkuerissä.

Sitten keihäs. Poliisipäällikkö Mannion... Ari. Kaikesta huolimatta ei mihinkään. Piti, mutta ei. Eikä myöskään Tero. Sen ei kyllä pitänytkään. Rusi kuitenkin Mäkelän kiusaksi heitti finaaliin. Paljon tuli miinuksia heittäjien tuloksista. Ei kukaan tiennyt, että vain yksi finaalissa.

Korkeuskulta meni Jenkkeihin. Kärkikolmikko oli hyvin arvailtu. Samaten voittokorkeus.

Naisten kolmiloikka veikkauksen osalta kaatui Savignen reisivammaan. Kahdeksan pistettä keräsi Tpyy. Tpyylle taisi muutenkin olla mahtipäivä.

Pursiainen olisi heittäen 200m finaalissa. Samaten Loikkanen ja Vasala.

Esteissä mitalistit arvattiin hyvin. Tästä voi myös sanoa, että jos Jukan rytminvaihto 2006 oli aika kova takasuoran viimeisellä esteellä, niin ei se ihan heikko ollut Kemboillakaan. Hyvä päivän extra olisi saattanut olla myös Kemboin rasvaprosentti. Barrios arvasi lähimmäksi pronssi-ranskalaisen ajan.

Naisten 1500m oli yllätyksellinen. Jamal oli köykäinen ja USA:n tytöistä epätodennäköisempi voitti.

Naisten 400m aidat voitti Demus ja ainut joka kärkikolmikon tiesi oli Kuru. Miesten aidat meni Greenelle ja ei ollut kaukana ettei Felix ollut pronssilla. Kova jätkä läpsyttämään...

Päivän pisterohmu oli Kuru. Pitää jo vaarallisen kovaa 15 pisteen kaulaa toisena roikkuvaan Ändyyn. Johku tulee ihan Ändyn peesissä, eikä Borzakaan kaukana ole. Vielä on kesää jäljellä. Toomio on kyllä ollut molemmilla riveillä luokaton. Oikeastaan paska. Kovin nousija tänään Tonttu ja eniten alas Barrios. Mutta jaettuja sijoja ei enää näy.