Maantien laidalla

Olin seurailemassa SM-maantietä monen vuoden tauon jälkeen. Nyt kisattiin riittävän lähellä. Maantiejuoksu ei ole koskaan ollut sellainen mielihyvän tuoja omalla urallani, joten kisamaan olen vain harvoin lähtenyt. Nyt 'aikuisena' voi teeskennellä, että tuo puolikas ei sovi ohjelmaan. On turhan raaka raasto.

Kuopion reitti oli ainakin yleisöystävällinen. En usko, että kisailijatkaan moittivat. Vettä ripsahteli siinä aamulla. Kisa-aikaankin oli Lontoon sumua. Velipojan kanssa lähdettiin aamusta liikkeelle, jotta kerittiin junioristartteihin. Jiri oli viivalla. Lähtölistoja kun vilkuili olin kärkiviisikkoon veikkaillut Ihamäkeä, Jiriä, Mikkosta, Kitinojaa ja Kyrölää. Hussaa ja Holopaista hyvänä päivänä. Kun Karjalaisen miehet tunnetusti ovat melkoisia spekuloijia ja tilastojen seuraajia, oli ennakkokaavailuissa oletus, että Ihamäki lähtee luukuttamaan.

Näin kävi. Ihamäki lähti kovaa. Mies ei ole tunnettu nopeudestaan, mutta sen verran on vaakuuttavia kestomatkojen tulokset, ettei ollut yllätys. Alle 3.20 eka kilometri. Hussa lähti itseensä uskoen vähän turhan kovaan kyytiin ja noutaja hyppäsi selkään puolen välin tietämillä. Ihamäki paineli menojaan henamaiseen tyyliin vilkuillen usein taakseen ja kelloon. Tekniikka ei pettänyt oikeastaan missään vaiheessa, vaikka loppukilsoilla Mikkonen saikin aika tavalla kiinni. Kyrölä & Kitinoja ottivat kolmos- ja nelossijan ja Jirille viitospaikka. Vähän reipas 35min. Aivan hyvä juoksu ja kertoo valmentajallekin, ettei tuo kestokyky ole huonolla tolalla sekään.

17-sarjan taso ei ole mikään mieletön jos siitä 15-vuotias ottaa 34 minuutin ajalla kultaa. Muistin varassa mennään, mutta oisko Jokinen aikanaan läpsytellyt 17-sarjassa 31-alkusia aikoja... Kovaa kuitenkin. Nämä alamittaiset kuitenkin juoksivat aivan mukavasti. Pari vuotta vielä tähän sarjaan on lupa, joten ajatkin toivottavasti paranevat.

Ihamäki painelee kultaan.

Mikkonen, Kyrölä ja Jiri.

Aikuisten juoksujakin katseltiin sitten vaunulenkin ajan. Eli puolivälistä loppuun. Lähtis-Antilta kyselin tilannetta paikalle saapuessani. "No, mitä luulisit?! Korir johtaa, muut tulee perässä." Tämä sitten selvensikin sen verran, että hetki meni kartoittaessa tilannetta. Juoksukeli oli hyvä, Anttikin oli T-paidassa.

SM-maastot vaanivat jo nurkan takana. Alkaa olla taputeltu tuo Jirin ajan peittoaminen noissa kisoissa. Eihän sitä tiedä, mutta en usko oman kunnon äkkinousuun. Kunto on ihan hyvä. Mitä lyhyempi matka, sen paremmin kulkee. Pari viikkoa mäkitreeniä, jonka jälkeen lähdetään Rahkosen kaatoon. Mies kyllä juoksi Karhu-viestissä kovaa.

Loppuun muutkin SM-maantien kuvat. Kun kerran tuli otettua, niin annetaan muidenkin iloksi.

19-sarjaa todennäköisesti

Piesanen, Kekki, Göesch (kai?)

Jiri viimeisellä kilometrilla.

Mikkonen loittonee.

Ihamäki viimeisellä kilometrillä.

Malmia louhimassa

On tullut omalla uralla juostua lähes joka pääsiäisenä hölkkäkisa. Ennen kulta-aikoina se oli Jytinän hölkkä Alavudella, mutta nykyään se on Malmijuoksu Joensuussa. 

Tällä kertaa kunnolta ei ollut paljonkaan tukea tulossa, joten piti luottaa tuuriin ja taktiikkaan. Keli oli kaunis, joskin vilakan tuulen kuorruttama. Asteita oli ehkä +1. Malmijuoksu kiertää kolme n. 4km lenkkiä, ja yhteismatka on sekin NOIN 12km. Ei se paljon ole alle, mutta satakunta metriä kuitenkin. 

Verryttelin parisen kilometriä, juoksin 300m (Räsäs-Matin) kisavauhtia ja 5x100m kovaa (täysiä). Lähtöviiva oli ahdas. Voimakkaiden jalkojen alla hiekoitussora sinkoili pitkin poikin suita ja silmiä. Jiri ja lyhyemmän matkan kumppanit painoivat niin pirusti alun. Myös veteraanit. Junnuja ja veteraaneja muuten yhdistää sellainen tappokova alku.

Ensimmäinen kilometri oli melko verkkainen 3.35 tienoille. Siinä oli lunta, jäätä ja kuraa. Toisen kilometrin alussa Garminista pimeni näyttö. Se kyllä mittasi, mutta nestekide näyttö simahti. Vieressä kulki Leppäs-Jaska. Ajattelin meneväni liian hiljaa ja nykäisinkin hiukan. Ylämäkeen vielä. Vauhti tuntui suunnilleen oikealta. Näyttö heräsi henkiin. Toinen kilometri 3.17! Pikkuisen oli Tomi-poika lähtenyt kovaan kyytiin. Sepä sitten hyydyttikin sen verta, että Jaska sai kiinni. Kolmen kilometrin kohdilla saatiin Kähkösen Satu kiinni. Edellä paineli Erä-Jaana.

Toiselle kierrokselle lähdettiin, Jaskalla oli kovasti menohaluja. Taktikkona jäin Leppäsen leveän selän taa tuulen suojaan. Jaakko kiristi vauhtia ja ohitimme Jaanan ylämäessä ennen Katajan kannustusosastoa. Ketsun tiellä Jaskalta loppui menohalut ja keuhkot. Näsänen intoutui kiristämään, muttei jaksanut kauaa. Jaana paineli ohi. Sai mennä, sillä naiset juoksivat vain 8,5km. Toisen kierroksen lopussa laitoin pienen vauhdinnoston ja se upposi. Jaakko ja Näsänen jäivät.

Viimeisen kierroksen ylämäkiosio tuntui keuhkoissa. Ajattelin mielessäni kornisti "tämä on kivaa, tämä on kivaa, tämä on kivaa!" Vaikka se nyt kuulostaa ihan niin amerikkalaiselta kuin olla ja voi, se tuntui auttavan. Viimeinen kilometri painoi jo kiitettävästi. En oikeastaan tiennyt kuinka kaukana Jaakko ja Sami tulivat, kun ei nykytapoihini kuulu taakse katselu. Olen sen lopettanut, sillä siellä ei kovin usein enää ketään ole. Jos on, se tulee katsoessa ohi.

Maaliin tulin ajassa 44.48, joka on sellaista 3.45-vauhtia. Ihan jees. Ei huippu, muttei niin paskakaan kuin pelkäsin. Palkinnoksi pokaali, sateenvarjo ja pm-pronssi. Näitä lätkiä alkaa olemaan aimo repullinen.

Tuskasta ja hyvästä olosta koostuu minun mielestäni urheilu. Ja se kumpaa kokee, johtuu mielestäni asennoitumisesta, ei niinkään vallitsevista olosuhteista. Tämä kisan viimeinen kierros tuntui pahalta, mutta nautin siitä silti. Tämä sääntöhän pätee kaikkeen muuhunkin elämään. Tällä hetkellä tuntuu, ettei ole riittävästi aikaa vaimolle, ei lapselle, ei koiralle, ei remontin tekoon, ei juoksuunkaan eikä muille harrasteille. Välillä tuntuu, ettei edes töille. Mutta en koe elämääni onnettomaksi. Vaikka harvemmin ja vähemmän voi tehdä niitä OMIA juttuja, ne tuntuvat sen vuoksi sitäkin arvokkaammilta.

Pari urheilijaa ja hamppi.